Ratamestarin mietteitä 20.3.2024

Kelit ovat edelleen jatkuneet vaihtelevina – uraston kannalta kuitenkin parempaan
suuntaan. Viikko sitten urasto oli vielä jäinen. Viime torstaina satanut nuoskalumi ja sitä
seuranneet kovat yöpakkaset sekä uraston lanaus paransivat tilannetta huomattavasti.

Pieniä yöpakkasia on sääennusteissa tuleville päivillekin ja jonkin verran luntakin satelee.
Päivällä lämpötila voi nousta hiukan nolla-asteen yläpuolelle. Tästä huolimatta urasto ei
pehmene – sauvat eivät mene läpi.

Kilpailuohjeissa mainittu hiihtokelpoinen tie tulee säilymään hiihtokelpoisena, mikäli
sääennusteet kilpailupäivillekin toteutuvat. Tällä tiellä kulkee autoja hyvin harvoin, eikä sitä
aurata säännöllisesti.

Kilpailumaaston ympärillä oleva moottorikelkkareitti on ajettu tampparilla viimeksi noin
kaksi viikkoa sitten edellisen runsaamman lumisateen jälkeen. Kisaa varten sitä ei ajeta
tampparilla. Kelkkareitin kunnosta tiedotetaan lisää lauantaiaamuna, lumisateen jälkeen
pyrimme ajamaan sen kelkoilla.

Maaston osalta kaikki on valmista leimasimien vientiä lukuun ottamatta. Maalisuoran ja
maalin lumetustyöt saatiin lähes valmiiksi, joten sekin osa alkaa olla tasoittelua vaille
kunnossa.

Tiedostoon sarjat ja matkat on korjattu kaksi tallennusvirhettä, katso lopullinen versio.

Ps. Kivisen Riston kanssa keskustelimme hiihtosuunnistuskilpailujen järjestämisen työn
määrästä tietyissä osa-alueissa. Yhteinen lopputulema oli se, että ei tarvitse olla hullu
alkaakseen näihin hommiin, mutta ei siitä haittaakaan ole.

 

Ratamestari
Velu Sipola