Suomi hopealla hiihtosuunnistuksen EM-sprinttiviestissä torstaina 20.3.

Hiihtosuunnistuksen arvokisojen ensimmäisenä kisapäivänä kamppailtiin parisprintin ja nuorten viestien mitaleista. Vauhdikkaat viestit kilpailtiin aivan Posion keskustan tuntumassa Kotilahden ja Kotivaaran alueella.

Yleisen sarjan sprinttiviesti säilyi tasaisena aivan loppuun saakka, ja kärjessä tilanne vaihteli Ruotsin, Suomen ja Norjan joukkueiden välillä. Lopulta Ruotsin kaksikko Magdalena Olsson ja Jonatan Stahl otti kultaa.

Suomen kaksikko Amanda Yli-Futka ja Niklas Ekström juhli hopeaa 19 sekunnin erolla Ruotsiin, ja pronssia otti Norjan Anna Ulvensoen ja Styrk Kamsvaag.

Kuva: Timo Mikkola

– Ensimmäisellä osuudella minulla oli tavoitteena vain huolellinen virheetön suoritus, ja se onnistui hyvin kärkiletkassa. Viimeiselle osuudelle pääsin yhtä matkaa Ruotsin kanssa, mutta ykkösen jälkeen minulle tuli harmittava virhe, kun luin hetken ajan väärää väliä. Siinä Ruotsi pääsi vähän karkuun, mutta onneksi sain pelastettua tilanteen nopeasti. Suksi toimi tänään hyvin, ja huoltotiimi onnistui erinomaisesti. Fyysisestikin meno oli vahvaa, ja tykkäsin kyllä urista ja maastosta, kun kerrankin oli riittävästi lunta. Olen kyllä tyytyväinen tähän ensimmäiseen aikuisten mitaliin, iloitsi Amanda Yli-Futka.

Kuva: Timo Mikkola

– Minulla jokainen kolme osuutta oli tosi hyviä hallittuja vetoja. Fyysinen vire oli tänään vahva, ja huomasin heti ensimmäisellä lenkillä järven hiihtopätkällä saavani muihin eroa. Tästä on hyvä jatkaa mitali kainalossa kohti loppuviikon seuraavia startteja, iloitsi Niklas Ekström.

Myös nuorten sarjoissa Suomen joukkueet olivat voitokkaita. Sekä M20-sarjan MM-kisoissa että M17-sarjan EM-kisoissa Suomen joukkueet ottivat upeasti kultaa. Mitaleja tuli myös naisten puolella, kun N17-sarjassa Suomen joukkue saavutti hopeaa.

Hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut jatkuvat Posiolla perjantaina sprinttikilpailuilla.

Katso kaikki tulokset täältä.