VALVOJAN LAUSUNTO

SM ERIKOISPITKÄ Tornio, Puuluoto 30.3.2013

Kilpailun urasto on monipuolinen; paikoittain tyypillistä pitkän matkan reitinvalintaurastoa, paikoitellen kuin parasta keskimatkan tiheää ja mutkittelevaa verkostoa, joka 1:15 000 kartalla on vaativaa luettavaa.

Ongelmallista alueella on maaston erittäin vilkas moottorikelkkakäyttö. Osittain myös metsäalueella ja aivan kilpailukeskuksen läheisyydessä on ulkopuolisten ajamia moottorikelkkajälkiä, jotka erottuvat järjestäjien karttaan merkityistä urista vain niin, että järjestäjien urat on tehty lanaamalla ja ne ovat selvästi leveämpiä. Uria on lupa tunnistaa myös lukemalla karttaa.

Toivottua uutta lunta ylimääräisten urien peittymiseksi ei ole pitkään aikaan saatu. Viimeksi saatu vähäinen lumi on kuitenkin vähän peittänyt roskaisuutta ja eläinten jätöksiä.

Kohtuuttoman paljon ylimääräistä kelkkaurastoa on merialueilla. Alueelle on selkeitä kelkkareittejä, joilla on 5-50 metrin levyisiä ja osittain epäyhtenäisiä kelkkajotoksia. Niiden lisäksi yksityisiä kelkkailijoita on kierrellyt mutkitellen pitkin meren lahtia järjestäjien urien yli ja rinnalla ekä lähtemään rannan mökeiltä ja asutuksilta. Oikean uran tunnistamisessa näilläkin alueilla tarvitaan monipuolista kartanlukua.

Kartanluvun vaativuutta lisää rantaviivan eri muotojen (avovesi, heinikkosuo, kaislikko) peittyminen kinostuneen lumen alle.

Jorma Pietiläinen, ratavalvoja

Unto Kanerva, TA